Marraskuu on monelle vuoden kuukausista se, joka tuntuu pisimmältä. Päivät ovat lyhyitä, aamut alkavat hämärässä ja iltapäivällä pimeys saapuu usein ennen kuin päivän askareet ovat edes ohi. Kesän vehreys ja syksyn väriloisto ovat vaihtuneet paljaisiin puihin, sateeseen ja odotukseen ensimmäisistä kunnon talvipäivistä.
Silti marraskuussakin on paljon hyvää. Se tarjoaa mahdollisuuden hidastaa hieman tahtia, tehdä kodista viihtyisämpi ja löytää iloa asioista, joihin valoisina vuodenaikoina ei ehkä tule kiinnittäneeksi huomiota.
Ja mikä parasta, joulukin on jo aivan nurkan takana. Sen tunnelmaa voi alkaa rakentaa jo marraskuussa, kiireettä ja omalla tavalla.
Miksi marraskuuta kutsutaan marraskuuksi?
Suomen kuukaudennimissä on paljon mielenkiintoista historiaa. Marraskuun nimi ei varsinaisesti kuulosta kovin iloiselta, sillä sanan alkuosa marras on vanha lainasana, joka tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa.
Nimen on arveltu viittaavan aikaan, jolloin luonto asettuu talvilepoon. Toisen selityksen mukaan nimi liittyy vanhaan uskomukseen, jonka mukaan kuolleiden henget eli martaat liikkuivat tähän vuodenaikaan.
Marraskuun nimi ei siis ole syntynyt sattumalta. Se kuvaa osuvasti luonnon hiljentymistä ja vuodenkierron vaihetta, jossa kasvu ja kukoistus ovat hetkeksi väistyneet.
Ehkä luonnolta voisi ottaa tähän vuodenaikaan myös pienen oppitunnin. Kaiken ei tarvitse kasvaa, kukoistaa tai olla jatkuvassa liikkeessä. Välillä saa olla myös hiljaisempi vaihe.
7 hyvinvointivinkkiä marraskuuhun – pieniä tekoja, joilla on merkitystä
Marraskuussa hyvinvoinnin ei tarvitse tarkoitta sitä, että pitäisi keksiä itselleen lisää tekemistä. Päinvastoin. Nyt kannattaa miettiä, millaiset pienet asiat helpottaisivat arkea ja toisivat siihen vähän enemmän valoa, iloa ja mukavuutta.
1. Hae päivänvalo osaksi tavallisia arkirutiineja
Marraskuussa päivänvaloa on tarjolla rajallisesti. Jos työpäivät kuluvat sisällä, voi helposti käydä niin, ettei ulkona tule käytyä lainkaan valoisaan aikaan.
Yksi hyvä käytännön vinkki on yhdistää ulkoilu johonkin, mikä kuuluu jo valmiiksi päivään. Käy esimerkiksi kävelemässä kauppaan, kierrä kortteli lounastauolla tai vie roskat vähän pidemmän reitin kautta.
Jos kokonaisen kävelylenkin järjestäminen tuntuu hankalalta, jo kymmenen minuuttia ulkona on hyvä alku. Tarkoituksena ei ole suorittaa liikuntaa vaan saada vähän päivänvaloa, vaihtaa maisemaa ja hengittää raikasta ilmaa.
2. Tee kodista paikka, jossa on mukava olla
Kun ulkona on harmaata, kodin viihtyisyys korostuu. Nyt voi olla hyvä hetki miettiä, mitkä pienet asiat tekevät omasta kodista miellyttävämmän. Mitkä pienet muutokset veisi sinua lähemmäs joulun tunnelmaa ja rauhaa?
Kokeile esimerkiksi seuraavia:
- Sytytä valot myös huoneisiin, joissa et tavallisesti vietä aikaa.
- Jos viihdytkin hämärässä, luo kynttilöillä tunnelmaa iltoihin.
- Vaihda kirkas kattovalo pehmeämpään sivuvaloon iltaisin.
- Ota viltti ja lämpimät sukat helposti saataville.
- Siivoa yksi pieni kohta, joka on pitkään ärsyttänyt.
- Laita lempimusiikkia soimaan ruoanlaiton tai iltapalan yhteydessä.
3. Valitse marraskuulle yksi odotettava asia
Kun päivät muistuttavat toisiaan, viikkoihin voi kaivata jotakin erityistä. Sellaista, jota voi odottaa jo etukäteen.
Sen ei tarvitse olla suuri tapahtuma tai kallis elämys. Voisit esimerkiksi päättää, että marraskuun keskiviikkoisin katsotaan yksi hyvä elokuva, lauantaina tehdään vähän tavallista parempi aamupala tai sunnuntaina käydään jossakin uudessa kahvilassa.
Voit myös sopia ystävän kanssa kävelytreffit, kutsua jonkun iltateelle tai varata kalenterista aikaa omalle harrastukselle.
Pieni odotus tekee tavallisestakin arkipäivästä hieman kiinnostavamman.
4. Tee ruokailusta helpompaa ennen kuin kiire yllättää
Marraskuussa arki voi tuntua raskaalta jo ilman ylimääräistä suunnittelua. Siksi nyt kannattaa ottaa käyttöön muutama ruokaidea, joihin voi turvautua kiireisenä päivänä.
Mieti esimerkiksi kolme helppoa arkiruokaa, joiden aineksia löytyy tavallisesti kaapista. Sellaisia, joiden valmistamiseen ei tarvita pitkää reseptiä tai erityistä innostusta.
Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi:
- Uunijuurekset ja valmis proteiininlähde.
- Lämmin kasvissosekeitto ja leipä.
- Pellillinen kanaa ja kasviksia.
- Ruokaisa munakas tai muu nopeasti valmistuva pannuruoka.
Kannattaa myös tehdä kerralla hieman suurempi annos ruokaa ja pakastaa osa myöhempää päivää varten.
Hyvinvointia on sekin, ettei jokaisena iltana tarvitse miettiä uudelleen, mitä perheelle syötäisiin.
5. Aloita joulutunnelman rakentaminen pienillä asioilla
Joulu on jo ensi kuussa. Se tarkoittaa, että marraskuussa voi aivan hyvin alkaa virittäytyä joulun tunnelmaan. Ei kuitenkaan niin, että koti pitäisi koristella kerralla tai kaikki lahjat hankkia marraskuun ensimmäisellä viikolla.
Voit aloittaa esimerkiksi tekemällä joululaululistan, jota kuuntelet iltaisin. Kokeile yhtä uutta joulureseptiä, etsi vanhat joulukoristeet esille tai sytytä ensimmäinen jouluvalo ikkunalle.
Myös lahja-asioita voi valmistella rauhallisesti. Kirjoita ylös, kenelle haluaisit hankkia jotakin ja mieti, voisiko tänä vuonna antaa tavaran sijaan yhteistä aikaa, itse tehtyjä herkkuja tai jonkin mukavan elämyksen.
Joulua voi rakentaa myös mieleen. Mieti, millaisen joulun oikeasti haluaisit tänä vuonna. Tarvitsetko enemmän rauhaa, yhdessäoloa, hyvää ruokaa vai ehkä sitä, ettei joulun eteen tarvitse tehdä aivan kaikkea itse?
Kun omat toiveet ovat selvillä ajoissa, on helpompi jättää turhat velvollisuudet pois.
6. Kokeile yhtä asiaa, jota et tavallisesti tee
Marraskuun harmaus voi saada päivät tuntumaan samanlaisilta. Siksi pieni vaihtelu voi tehdä hyvää.
Kokeile jotakin, joka rikkoo tavallisen rutiinin:
- Lähde kävelemään eri reittiä kuin yleensä.
- Käy kirjastossa ja lainaa kirja aiheesta, johon et ole aiemmin tutustunut.
- Valmista ruoka jostakin uudesta raaka-aineesta.
- Kuuntele kokonainen musiikkialbumi puhelimen selaamisen sijaan.
- Kaiva esiin vanha lautapeli tai palapeli.
Uuden ei tarvitse olla suurta tai erityisen hyödyllistä. Joskus on virkistävää tehdä jotakin ihan vain siksi, että se tuntuu mukavalta.
7. Anna itsellesi lupa olla marraskuussa vähän hitaampi
Tämä saattaa olla koko kuukauden tärkein hyvinvointivinkki.
Kaikki vuodenajat eivät ole samanlaisia, eikä oman jaksamisenkaan tarvitse olla joka kuukausi samalla tasolla. Joskus ilta kotona tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin lähteminen, eikä jokaiselle viikonlopulle tarvitse suunnitella ohjelmaa.
Voit myös miettiä, mistä yhdestä asiasta voisit marraskuussa luopua. Onko jokin kotityö, velvollisuus tai tapa, jonka voisit jättää hetkeksi vähemmälle?
Marraskuu on hyvä aika tehdä tilaa joululle
Joulukuussa monella alkaa olla paljon tekemistä. On hankintoja, ruoanlaittoa, juhlia, siivoamista ja aikataulujen sovittelua. Siksi marraskuu on oikeastaan hyvä kuukausi tehdä pieniä valmisteluja jo etukäteen.
Siivoa yksi kaappi, tarkista joulukoristeiden kunto tai hanki muutaman lahja valmiiksi. Jos jouluruokien valmistaminen on sinulle mieluisaa, voit jo nyt kerätä talteen kiinnostavia reseptejä. Mutta älä tee valmisteluista uutta suorituslistaa!
Mieti ennemmin, millaisia pieniä asioita haluaisit joulukuussa kokea. Ehkä rauhallisen aamukahvin joulumusiikin soidessa, kynttilänvaloa pimeään iltaan, yhteisen leivontahetken tai pitkän kävelyn raikkaassa talvisäässä.
Pimeässäkin on omat hyvät puolensa
Marraskuu ei ehkä ole vuoden valoisin tai energisin kuukausi, mutta sen ei tarvitse olla myöskään kuukausi, joka vain odotellaan pois. Se voi olla aikaa, jolloin syödään lämpimiä ruokia, katsotaan hyviä elokuvia, tavataan ystäviä, luetaan kirjoja ja nautitaan kodin rauhasta.
Ja jos marraskuu tuntuu välillä pitkältä, kannattaa muistaa, että vuodenkierto jatkuu koko ajan. Joulukuussa saapuvat jouluvalot, joulun odotus ja vähitellen myös talven tunnelma.
Kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi tänään. Yksi mukava hetki, pieni kävely tai lämmin ateria riittää hyvin tämän päivän hyväksi teoksi.
Tehdään marraskuusta kuukausi, jossa ei tarvitse suorittaa enempää – vaan löytää vähän enemmän hyvää tavallisista päivistä.

