Ainakin siltä se joskus tuntuu. Hän nousi aikaisin, teki pitkää päivää, kantoi ehkä halkoja, hoiti puutarhaa ja eläimiä, laittoi ruoan alusta asti ja ehti vielä kutoa sukkia iltaisin?! No en ole ihan varma noista sukista ja eläimistä, tiedän ainakin toisen oman isoäitini olleen yrittäjä monta vuotta, ja hän eli kaupunkilaiselämää pitkän aikaa. Mutta silti.. Toinen mummoni taas eli maaseudulla nuoruuden ja lapsiperheajan, jonka jälkeen asettui kaupunkiin, mutta liikkui paljon ja touhusi niin kauan kuin pää vain toimi. Ja puhun nyt meidän yli nelikymppisten isoäideistä.
Minä teen istumatyötä, käyn kaupassa autolla ja olen silti illalla täysin poikki. Tai usein jo iltapäivällä. Enkä ole ylipainoinen ja muutenkin perusterve.
Mitä ihmettä tapahtui?
Todennäköisesti kyse ei ole siitä, että ihmiset olisivat muuttuneet heikommiksi. Ongelma on siinä, että koko arkemme on muuttunut.
1. Liikunta ei ollut harrastus – se oli elämäntapa
Isoäidin ei tarvinnut lähteä kuntosalille tai lenkille, saati jumpata olohuoneessa. Hän liikkui huomaamattaan koko päivän. Puita kannettiin, lattiat pestiin käsin, marjat poimittiin metsästä ja kauppaan käveltiin.
Nykyään voimme viettää 10 tuntia lähes liikkumatta ja yrittää korjata tilanteen tunnin salitreenillä.
2. Ruoka oli oikeaa ruokaa
Valmisruokia ei juuri ollut. Ruoka valmistettiin itse, kasviksia syötiin sesongin mukaan ja makeiset kuuluivat juhliin. Kyse ei ollut silloinkaan täydellisestä ruokavaliosta, vaan siitä, että erittäin prosessoitua ruokaa oli paljon vähemmän.
3. Uni tuli luonnostaan
Ei jatkuvia ilmoituksia. Ei sinistä valoa puoleenyöhön. Ei elokuvien ja sarjojen tuijottamista monta tuntia. Mikä melatoniini? Päivän päätteeksi mentiin nukkumaan, koska oli pimeää ja seuraavana aamuna noustiin aikaisin.
4. Arki oli hitaampaa
Työtä oli paljon, mutta kaikkea ei tarvinnut tehdä yhtä aikaa. Ei sähköposteja iltaisin. Ei sosiaalista mediaa. Ei tunnetta siitä, että pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa. Viestit kulki postilla!
5. Luonto oli osa jokaista päivää
Moni vietti tuntikausia ulkona vuodenajasta riippumatta. Nykyään saatamme viettää koko päivän sisätiloissa ja huomata illalla, ettemme ole kävelleet edes kahta kilometriä.
Mutta kaikki ei ollut ennen paremmin
On tärkeää muistaa myös tämä. Isoäiti eli aikana, jolloin raskas työ kulutti kehoa, terveydenhuolto oli rajallisempaa ja monet sairaudet jäivät hoitamatta. Emme ehkä kaipaa takaisin sitä aikaa.
Emme voi palata aikaan ilman internetiä, tiskikonetta tai autoa – eikä tarvitsekaan. Mutta voimme ottaa takaisin jotain, mikä on matkan varrella kadonnut. Sen, että keho on tehty liikkumaan pitkin päivää, mieli tarvitsee hiljaisuuttakin ja lepo syntyy muustakin kuin kahdeksasta tunnista sängyssä. Ehkä isoäidillä ei ollut mitään salaisuutta. Hänen arkensa vain tuki hyvinvointia tavalla, jota emme enää edes huomaa.
